keskiviikko 15. syyskuuta 2010

15.9.2010 - Vaughan teki hattutempun

Tämä on Suomalaisen Everton-sivuston kevytversio. Siirry tähän uutiseen täysversion puolella tästä.

Birminghamilaissyntyinen Vaughan osui kolmesti ensimmäisessä kotiottelussaan Crystal Palacen riveissä.



Crystal Palacessa lainalla joulukuun 12. päivään asti palloileva 22-vuotias Everton-hyökkääjä James Vaughan saavutti uransa ensimmäisen hattutempun ti 14.9.2010 Palacen kukistaessa Mestaruussarjaottelussa Portsmouthin 4-1.

Ensimmäinen osuma syntyi 15. minuutilla, kun Vaughan kääntyi ovelasti laukoen pallon samantien voimalla maaliin.

Pompeyn Dave Kitson ehti tasoittaa ottelun, mutta pian Vaughan nousi ottelun hahmoksi tekemällä kaksi maalia alle kolmen minuutin sisään: ensimmäisen hän viimeisteli juoksemalla viime kauden Valioliigajoukkueen puolustajien ohi, ja nostamalla pallon komeasti yli maalivahti Jamie Ashdow'n. Pian 'Vaughanyn' hattutemppu oli sinetöity, kun 180-senttinen Evertonin akatemian oma kasvatti viimeisteli taidokkaasti tilanteeksi 3-1.

Crystal Palce onnistui vielä kerran maalinteossa Neil Dannsin maalatessa, mutta tällöin Vaughan oli jo jättänyt kentän raikuvien suosionosoitusten kera.

-> Katso myös: 8.9.2010 - James Vaughan lainalle Crystal Palaceen


Lähde: evertonfc.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti