perjantai 21. tammikuuta 2011

21.1.2011 - Anichebe ja Coleman jatkosopimuksiin!

 Tämä on Suomalaisen Everton-sivuston kevytversio. Siirry tähän uutiseen täysversion puolella tästä.
 
Nuoret Everton-tähdet tekivät kumpainenkin vuoteen 2015 ulottuvat jatkosopimukset Sinisiin.

 
22-vuotiaan Anicheben edellinen sopimus olisi loppunut ensi kesään, kun Colemanilla puolestaan oli vielä useampi vuosi jäljellä, mutta Everton-manageri David Moyes halusi palkita irlantilaisnuorukaisen erinomaisista otteistaan uudella sopimuksella.

"Séamuksella oli jo sopimus, mutta me päätimme, että pelattuaan hyvin hän ansaitsee uuden sopimuksen. Tämä on sitä, mitä Everton tekee - me palkitsemme ne, jotka pelaavat hyvin", kommentoi Moyes.

"Hän on pelannut enemmän oikeanalaiturina viime aikoina, koska meillä ei ole oikein ollut ketään muutakaan, ketä peluuttaa siellä. Aiomme harkita hänen siirtämistään takaisin laitapakiksi ja toivottavasti tämä on silloin hänelle hyödyksi. Saatamme tosin huomata, että hän onkin parempi keskikentällä kuin laitapakkina - mutta se jää nähtäväksi."


Anichebesta Moyes kertoo näin: Olimme neuvotelleet Victorin kanssa jo vähän aikaa, ja nyt hän on allekirjoittanut pysyvänsä paikassa, missä minun mielestäni hänen kuuluu olla. Toivottavasti hän pääsee pelaamaan ilman loukkaantumisia, sillä uskon, että hänellä on potentiaalia tulla todella hyväksi pelaajaksi."

Moyes kertoo, että Steven Pienaarin siirryttyä Tottenhamiin Diniyar Bilyaletdinov voi saada mahdollisuuden.
"Yritämme ehkä saada Billyä enemmän takaisin tositoimiin. Hän on tehnyt hyvää työtä harjotuksissa. Hänellä ei ole viime aikoina ollut mahdollisuutta, mutta hän on ollut ulkona, koska ei vain ole ollut tarpeeksi hyvä."

"Mutta olemme kaivanneet hänen maalejaan, koska hän teki viime kaudella seitsemän tai kahdeksan osumaa, ja toivottavasti saadessamme hänet nyt takaisin, pääsisimme hyötymään hänen maaleistaan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti