torstai 20. syyskuuta 2012

Polvivammainen Jelavic kaksi viikkoa sivussa

Maanantaina Newcastle-ottelussa polvi edellä tolppaan liukunut Nikica Jelavic on arvion mukaan kaksi viikkoa sivussa pelikentiltä.

Maalin samassa ottelussa tehnyt 24-vuotias nigerialaishyökkääjä Victor Anichebe lienee tällä hetkellä David Moyesin suosikkivalinta tähtipelaaja Jelavicin korvaajaksi.

"Victor on kasvamassa siksi hahmoksi, mikä hänen täytyy olla joukkueessa", kertoo joukkuekaveri Leighton Baines. "Haluamme olla hänen tukenaan.

"Emme tiedä Jelavicin tilannetta, mutta Victor on enemmän kuin kypsä astumaan esiin."

Myös Moyes oli tyytyväinen Anicheben iskemiin "kahteen maaliin" maanantaina. Lisäksi skottikäskyttäjä oli vaikuttunut uuden hankintansa Kevin Mirallasin energisyydestä ja laukomisinnokkuudesta. Moyesin papereissa hän kuitenkin lukeutunee laituriksi, eikä keskushyökkääjäksi.

Vain jämäminuutit maanantaina pelannut hyökkäävä keskikenttäpelaaja Steven Naismith sekä viime kauden nuoreksi pelaajaksi valittu Apostolos Vellios ovat myös vaihtoehtoja Jelavicin korvaajaksi.

Samaan aikaan ikävän uutisen kanssa siirtoikkunan viimeisinä hetkinä hankittu Bryan Oviedo on vihdoin aloittanut harjoittelun muun joukkueen kanssa ja lienee vaihtopenkillä ensi lauantaina Swanseaa vastaan.

Lähde: liverpoolecho.co.uk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti