lauantai 9. maaliskuuta 2013

Howard sivussa jopa puolitoista kuukautta

Yhdysvaltalaisvahti Tim Howard joutuu ainakin muutamaksi otteluksi sivuun, kun hänen selästään löydettiin kaksi murtumaa Oldham-ottelussa sattuneen kaatumisen jäljiltä.

Tämä antaa kakkosvahti Ján Muchalle ensimmäisen kunnollisen mahdollisuuden näyttää taitonsa sitten hänen siirtymisensä Evertoniin vuoden 2010 heinäkuussa. Reading-ottelussa Howardia paikannut slovakiveskari vaikutti onneksi varsin hyvävireiseltä.

Ennen loukkaantumistaan Howard oli pelannut jokaisen tämän kauden ottelun alusta loppuun ja hän oli enää kahden ottelun päässä entisen Everton-molari Neville Southallin kaikkien aikojen ennätyksestä - 212 alusta loppuun pelattua peräkkäistä liigaottelua.

Howardin lisäksi tänään klo 14:45 alkavasta FA Cupin puolivälieräottelusta Wigania vastaan ovat sivussa nilkkansa pahemmanlaatuisesti nyrjäyttänyt Phil Jagielka, joka saattaa missata vielä seuraavankin ottelun, sekä pitkäaikaispotilas Tony Hibbert, jonka pohje leikattiin hiljattain.

Lähde: evertonfc.com