perjantai 23. heinäkuuta 2010

23.7.2010 - ENNAKKO: Preston North End vs. Everton FC

Tämä on Suomalaisen Everton-sivuston kevytversio. Siirry tähän uutiseen täysversion puolella tästä.
Everton-manageri David Moyes palaa entiselle kotikentälleen Deepdale Stadiumille. Moyes edusti seuraa pelaajana vuosina 1993-98, ja valmentajana vuosina 1998-2002.


Everton voitti edellisen joukkueiden välisen kamppailun heinäkuussa 2008 1-0 Phil Jagielkan puskumaalilla (syöttäjänä Jose Baxter).


Ennakkofaktoja:

Kotijoukkue Preston voitti edellisen ottelunsa Valioliigajoukkue-Blackburnia vastaan peräti 3-0 (maalintekijät: Paul Hayes 19' ja 45' sekä Chris Brown rangaistuspotkusta 57. minuutilla), joten Everton ei missään nimessä saa aliarvioida joukkuetta. Muut pre-season ottelunsa Preston on pelannut seuraavasti:

Viime kaudella Preston sijoittui Englannin Mestaruussarjassa (2. korkein sarjataso) kahdestakymmenestäneljästä joukkueesta sijalle 18.

Prestonin kannalta on valitetavaa, että Brown luokkaantui ottelussa. Myös Jon Parkin on luultavasti sivussa Everton-ottelusta takareisivamman vuoksi.

Vierasjoukkue Everton saa otteluun käytettäviinsä seuraavat henkilöt: Iain Turner, Tony Hibbert, Phil Neville, Phil Jagielka, Leighton Baines, Sylvain Distin, Shkodran Mustafi, Jack Rodwell, Seamus Coleman, Diniyar Bilyaletdinov, Mikel Arteta, Louis Saha, Jose Baxter, James Vaughan, Magaye Gueye, Lukas Jutkiewicz, Jermaine Beckford ja João Silva
.

Joseph Yobo, Aiyegbeni Yakubu (kumpikin Nigeria) ja Steven Pienaar (Etelä-Afrikka) ovat palanneet Evertonin harjoituksiin MM-kisalomiensa jälkeen, mutteivat ole vielä valmiita pelaamaan Preston-ottelua väsymyksen vuoksi. Maalivahdit Tim Howard (USA) ja Jan Mucha (Slovakia) sekä MM-finaalin Espanjalle hävinnyt puolustaja John Heitinga (Alankomaat) palannevat lähipäivinä Liverpooliin, mutta ovat vielä toistaiseksi omilla teillään.

Myös pirteästi Australiassa esiintynyt Victor Anichebe ja Leon Osman jättävät ottelun väliin harjoituksissa sattuneiden kolhujen vuoksi.

Mahdolliset avauskokoonpanot:


Preston North End:

Wayne Henderson, Billy Jones, Sean St. Ledger, Youl Mawene, Tom Williams, Danny Mayor, Barry Nicholson, Matthew James, Callum Davidson (kapteeni), Ross Wallace ja Paul Hayes.


Everton FC:

----------------------Saha-------------------------
----------------------Cahill-------------------------
Bilyaletdinov-----------------------------Baxter
----------------Arteta--Rodwell------------------
Baines---------------------------------Coleman
---------------Distin---Jagielka-----------------
---------------------Turner-------------------------

Vaihdossa Evertonilla mahdollisesti: Jermaine Beckford, Magaye Gueye, João Silva, Tony Hibbert, Shkodran Mustafi, James Vaughan, Lukas Jutkievicz ja Phil Neville.

Tulosveikkaus:

Kirjoittaja uskoo, että Everton voittaa ottelun 2-1. Maalintekijöinä Evertonilla Louis Saha ja Jack Rodwell, syöttäjät Leighton Baines ja Jose Baxter. Prestonin maalintekijänä Paul Hayes.

Muuta:
Evertontv näyttää ottelun suorana netissä.


Lähteet: evertonfc.com, prestonnorthend-mad.co.uk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti